Sisarussuhteet ja mustasukkaisuus - Vesta-Linnea, Astdrid Lingren ja Vallaton vauva

Astrid Lindgren: Minäkin haluan siskon (alkup. Jag vill också ha ett syskon)

Kuvitus: Ilon Wikland
Suomennos: Kerttu Piskonen
Kustannus: WSOY 1988 (2. painos)
32 s.

Tove Appelgren: Vesta-Linnea mieli mustana (alkup. Vesta-Linnéas svartaste tanke)
Kuvitus: Salla Savolainen
Suomennos: Tittamari Marttinen
Kustannus: Tammi 2008 (2.painos)
35 s.

Thomas Svensson: Vallaton vauva tulee kotiin (Busiga bebben kommer hem)
Suomennos: Sanna Uimonen
Kustannus: Tammi 1995
28 s.

Mustasukkaisuus sisarusten välillä lienee tuttua joka perheessä. Kun pikkusisarus tulee taloon, mullistuu koko esikoisen maailma, ja kaikenlaisia pelkoja ja epäilyksiä tunkeutuu helposti mieleen. Meilläkin tunteet myrskyävät, sisarukset ovat yhtenä hetkenä toistensa kimpussa ja sitten taas ystävyksiä, joista on toisilleen suunnattomasti iloa. Poimin hyllystämme kolme kirjaa kuvaamaan ihanaa kamalaa sisarussuhdetta ja sisaruksen tuomaa muutosta

Astrid Lindgrenin Minäkin haluan siskon kuvaa isoveljen kateutta ja mustasukkaisuutta vastasyntyneen, huutavan nyytin saapuessa kotiin.

Petteri ei pitänyt ollenkaan Leenasta, kun hän tarkemmin ajatteli. Ei ollut ensinkään hauskaa, että hän oli saanut siskon. Kummallista, miten äiti ja isä saattoivat pitää tuollaisesta vauvasta, joka vain huusi. Mutta näki selvästi, että he pitivät Leenasta. Ehkä he pitivätkin enemmän Leenasta kuin Petteristä. Niin Petteri ainakin luuli. Ja koska hänellä oli sellainen luulo, hän tuli hirmun vihaiseksi Leenalle. 

Kiukun mukana tulee lyömistä, potkimista, nurkkaan joutumista. Sitten Petteri saa oman tehtävän. Hän auttaa äitiä ja on tärkeä, ja kaikki meneekin paremmin. Ja kun heille sitten myöhemmin syntyy uusi pikkuveli, eikä äidillä enää riitä paljon aikaa Petterille ja Leenalle, se ei haittaa. "Sillä Petteri ja Leena leikkivät tyynysotaa lastenhuoneessa, ja heillä oli kauhean hauskaa. Olipa hyvä, ettei Petteri ollut vaihtanut Leenaa kolmipyörään. Sillä kenen kanssa hän muuten olisi voinut leikkiä tyynysotaa?"

Ilon Wiklandin kuvittamia kirjoja on aina yhtä mukavaa lukea, sillä ne tuntuvat tutuilta kuin lapsuuden muki. Jotkut asiat tässä maailmassa säilyvät sukupolvelta toiselle: Astrid Lindgrenin sadut ja Ilon Wiklandin kuvitus.

Kotimaisia Vesta-Linneoita on ilmestynyt jo useita, ja ne ovat aivan ihania kirjoja! Vesta-Linnean uusperheeseen kuuluvat äiti, isäpuoli Viktor, isoveli Paul-Axel sekä kaksi pientä pikkusiskoa, Wendla ja Freja. Appelgren kuvaa suorasanaisesti niin lapsen kuin äidinkin vihastumista ja turhautumista, riitoja ja huonommuuden tunteita. Niissä on kertakaikkisen lohdullinen tunnelma, ja jälkeenpäin ajattelee onnellisena: "Ihanaa, muillakin on tällaista! Ehkä meidän päivämme ei ollutkaan niin kauhea..." 

Salla Savolaisen kuvitus on värikästä ja kekseliästä, ja ihailen hänen luomiaan miljöitä ja detaljeja - hän maalaa kodit iloisilla tapeteilla ja pukee henkilöt sellaisiin mekkoihin, että tuntisin oloni erityisen kotoisaksi Salla Savolaisen maailmassa! 

Vesta-Linnea lienee tässä kirjassa noin kuusivuotias, mutta kirja meni oikein hyvin jo noin nelivuotiaalle, eivätkä ne tunnu menettävän otettaan ollenkaan iän lisääntyessä. Näistä kirjoista nauttii koko perhe!

Vesta-Linnea mieli mustana -kirjassa Vesta-Linnea viettää perheineen kesälomaa saaristossa. Leikeistä yhdessä ei tahdo tulla mitään, sillä pari vuotta nuorempi Wendla on ärsyttävä. Hän ei osaa leikkiä yhtään niinkuin Vesta-Linnea haluaisi. 

"Wendlahan voisi olla leikissä jokin muu kuin prinsessa", äiti ehdottaa. "Isossa linnassa tarvitaan varmasti monenlaista väkeä."
Wendla parkuu kuin sumusireeni. "Äiti, minäkin tahdon olla prinsessa!"
Äiti näyttää neuvottamalta.
"Äiti, Wendla vain haastaa riitaa. Kuuntele nyt, miten hän kiljuu!" Vesta Linnea valittaa. Häntä ei huvita kohta koko leikki. Tällaista se aina on: pelkkää riitelyä ja kiljuntaa.

...

Vesta-Linnea kyllä tietää, ettei perheessä ole hänelle oikeastaan edes tilaa. Ei hänellä ainakaan ole suurta väliä.
"Toiset eivät varmaan edes kaipaisi, jos kuolisi", hän ajattelee ja tuntee kyynelten puskevan esiin silmäluomien alta. "He eivät varmaan edes itkisi minun hautajaisissani."

Kirja kuvaa mainiosti lapsen tunteiden ehdottomuutta ja dramaattisuutta, kun äiti VARMASTI rakastaa enemmän pikkusisaruksia. Rakastan myös kirjojen loppuja, kun äiti ja Vesta-Linnea sopivat kaikki asiat selviksi. Jutellaan, ollaan lähekkäin ja kahdestaan.

Kun muut ovat menneet nukkumaan, äiti istahtaa Vesta-Linnean sängynreunalle. "Nukutko sinä?" äiti kysyy. Vesta-Linnea nousee istumaan. "Tule", äiti kuiskaa. He kulkevat yhdessä pihan poikki rantaan. Kesäyö on hämärä. Lahdella lehahtelee lepakoita. Äiti on ottanut molemmille kylpytakit mukaan. He polskahtavat ilta-uinnille. Äiti ja hän, ihan kaksistaan. Vesta-Linnea hymyilee äidille. Hän on onnellinen. 

Vallaton vauva tulee kotiin on kevyt ja viihdyttävä kuvaus vilkkaan Viivin touhuiluista kotona, ja se huvittaa jo hieman nuorempiakin lukijoita. Me luimme sitä etenkin 3-4-vuotiaana. Viivi pistää arjen ja kattauksen uusiksi sarjan muissakin kirjoissa, ja esim. Vallaton vauva valtaa vatsan sopii vielä pienemmille lukijoille, sillä siinä pääsee kurkistamaan luukkujen avulla, mitä äidin vatsassa kasvavalle vauvalle oikein kuuluu. Tunteita niissä ei sen kummemmin pohdita, mutta suositut kirjat kuvaavat hauskasti vauvan tuomaa työtä ja hupia.

Lopuksi viittaus vielä erilaisten pulmatilanteiden ja kasvatushaasteiden oppaaseen, Päivi Heikkilä-Halttusen teokseen Minttu, Jason ja Peikonhäntä (Kustannus BTJ Finland, 2010). Siinä on esitelty kattavasti tapoja, joilla lastenkirjoja voidaan terapeuttisesti hyödyntää erilaisissa arkisissa pulmatilanteissa. Vajaa 500-sivuinen tietojärkäle sopii erinomaisesti niin vanhemmille kuin kasvatusalan ammattilaisille päivähoitoon, kouluun, kirjastoon ym., kelle tahansa joka haluaa napata lapsen kainaloonsa ja pureutua milloin mihinkin pulmaan lastenkirjan avulla. Heikkilä-Halttunen nimeää sisarkateutta käsittelemään seuraavat kirjat:

Ulla-Maija Aaltonen ja Julia Vuori: Jennin talo (Otava 1990)
Giles Andreae ja Vanessa Cappan: Äidin vatsassa on talo (Kustannus-Mäkelä 2001)
Bagge, Uhinki ja Ruokonen: Tuomon hirmuhirviö (WSOY 1994)
Ekholm Gisela & Per: Leenan musta yö (WSOY 1980)
Gunilla Hansson: Meille syntyy vauva (Tammi 1997)
Eeva Hulkko& Ritva Tuomisto: Vauva tulee valtakuntaan (Psykologien Kustannus Oy 2006)
Camilla Mickwitz: Ja sinusta tulee pelle (Weilin+Göös 1984)
Robberecht & Goossens: Tyttö, joka tahtoi takaisin äidin vatsaan (Lasten Keskus 2004)
Tony Ross: Tahdon siskon! (Lasten Keskus 1999)
Sten Uta & Tophoven: Äiti kuuluu minulle! (Kustannus-Mäkelä 2009)