Kustantaja: WSOY 2007
Suomennos: Päivö Taubert
Lyhyesti: Pikku-Litti ja lempparieno kuvaa lapsen mustasukkaisuutta tärkeästä aikuisesta. Miesten välinen parisuhde maustaa tarinaa. Runsaan kuvituksen vuoksi pienikin jaksaa seurata, mutta ronski huumori sopii hyvin vanhemmillekin aina koululaiseen asti - osa jutuista meneekin vielä 5-vuotiaalta ohi.
Meillä on kaksi Pija Lindenbaumin kirjaa - Kenta ja barbiet (WSOY 2008) ja tämä Pikku-Litti ja lempparieno. Molemmat ovat harvinaisen virkistäviä teoksia, sillä niissä tallotaan totuttujen rajojen päälle siekailematta ja raikkaasti. Kentassa ja barbiessa sen tekee mekoista tykkäävä, poikien keskuudessa ihailtu poika, ja Pikku-Litissä ja lempparienossa poikamainen jalkapalloilijatyttö, joka on mustasukkainen enonsa poikaystävälle. Mukaan mahtuu myös roimasti huumoria ja ronskiutta! Tarinoissa on ylipäänsä jotain tosi rehellistä ja aitoa. Ja lapselle ne kertovat juuri heidän ympäristöstään - päiväkodista ja sukulaisista... kivoista päivistä ja niistä isoista kiukuista. Aikuisista, joita ei voi välillä kestää.
Pikku-Litillä, oikealta nimeltään Ellalla vaikkei sitä kukaan taida käyttää, on lempparieno, Tommi. Muut enot ovat toimistolaisia, tarinan kulisseja, jotka nousevat hauskasti esiin etenkin kuvituksessa, jäykkinä raitapaidoissaan ja krakassaan. Mutta Tommi on eri maata, hänen kanssaan on mukava tehdä vaikka mitä - kuunnella musiikkia, käydä oopperassa, leikkiä kuolemaa, katsella ihmisiä.
Kunnes yhtenä päivänä keittiössä pönöttää joku Steve!
Steve, mikä nimi se nyt on! minä ajattelen. Hän näyttää ikävältä. Ja hänellä on rumat housut.
... Steve on yhtä ikävän näköinen kun hänen tukkansa on leikattu. Ja kun me lähdetään hän vain roikkuu mukana.
- Etkö mene kotiin? minä sanon. Siltä ei vaikuta.
Me mennään katselemaan ihmisiä. Vaikka paikka on Tommin ja minun. Nyt Steve on mukana ja pälpättää. En tajua mitä hän sanoo. Hän tulee jostakin Lappeenrannasta. Saisi jäädäkin sinne minun mielestäni.
- Nostanko sinut ylös, Tommi kysyy.
Älä, seison mukavasti täällä alhaalla, minä ajattelen. Kaadan sokeria Steven kengille.
- Huomenna mennään uimaan, vai mitä? Tommi sanoo.Kirjan kuvitus on yhtä rösöistä kuin kaikki muukin. Ei söpöilyä täällä! Kuvitus toimii kirjassa minusta ehkä vielä paremmin kuin teksti, ja vaikkei tyyli olekaan suosikkini, se nostaa Pikku-Litin taitavasti etualalle ilmeikkääksi toimijaksi, niin että tarinaa alkaa lukea nimenomaan hänen näkokulmastaan. Voin kuvitella, että lapsen on helppo samaistua yrmynaamaiseen Pikku-Littiin. Tarkalla katselulla yrmyisen uhman takana huomaa epävarmuutta, ulkopuolisuuden tunnetta ja surua menetetystä kahdenkeskisyydestä. Kuvituksessa Pikku-Litti tuntuukin pienemmältä kuin mihin teksti antaisi osviittaa.
- Senkin paskiaiset, minä sanon.
En aio mennä uimaan.
- Painu kotiisi sinne Lappeenrantaan, minä sanon ja paiskaan oven kiinni.
Kuten todellisuudessakin, Pikku-Litin on lopulta vain sopeuduttava. Onneksi lapsi on joustava! Sillä lienee joku tarkoituskin, niin paljon muutoksia heidän ympäristössään koko ajan tapahtuu, oli se sitten läheisten aikuisten parisuhteessa - kuten tässä - tai muussa ympäristössä. Ja vielä muutama sana kirjan parisuhdeteemasta - kerrassaan loistavalla tavalla toteutettu aiheen käsittely! Aikuiselle kuvissa on runsaasti vinkkejä siitä, että miehet ovat pari, mutta parisuhdetta ei alleviivata. Niinpä se näyttäytyy yhtä luonnollisena kuin mikä tahansa muu (pari)suhde. 5-vuotias ei ole yhdelläkään lukukerralla takertunut aiheeseen millään tavalla, riippumatta siitä sivuanko sitä puheessa vai en. Onkin koskettavaa, miten luonnollisena lapset kaikenlaisia asioita pitävät, ellei heitä toisenlaiseen ajatteluun vasiten ohjata. Tai ohjata ja ohjata - kyllähän ympäristö itsessäänkin ohjaa lapsen käsityksiä vaikka aikuinen muuta yrittäisikin. Aikuisilla on silti tärkeä merkityksensä lapsen suvaitsevaisuuteen kasvattamisessa. Joten kiitos Lindenbaumille suvaitsevaisuuden ja normaaliuden käsitteen laajentamisesta, tämä on tervetullutta!
Thank you Pija Lindenbaum for a great and refreshing book, especially for widening the concept of "normal relationship" and promoting tolerance, this is very welcome!
---------------
Pija Lindenbaum on suosittu ruotsalaislastenkirjailija, joka on kirjoittanut aiemmin mm. Henna ja harmaat sudet (2002), Henna ja pässinpäät (2003), Henna ja hurjat hirvet (2004), Kun Ollin äiti unohti (2005), Kenta ja barbiet (2008) sekä uusin, Essin uni hukassa (2010). Kirjailija on palkittu lukuisilla palkinnoilla niin Ruotsissa kuin kansainvälisestikin.
Nono-blogissa on kattava katsaus Lindenbaumin teoksiin.
Mukavaa laskiaissunnuntaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos kommentoit, iloitsen kaikista viesteistä!