Suvi-Tuuli Junttila: Missä, tässä, jossakin...

Suvi-Tuuli Junttila: Missä, tässä, jossakin...
Kustantaja: WSOY 2011
56 s.
Tähtiä: ****

Suvi-Tuuli Junttila on luonut kirjan, joka pysäyttää visuaalisella upeudellaan. Valokuvat, jotka on otettu Junttilan rakentamista pienoismaailmoista, ovat kuin taideteoksia. Ne ovat paikoin harkitun epätarkkoja ja kuljettavat katseen juuri sinne, minne tekijä haluaa. Tarina kulkee kuvien avulla aivan itsestään, eikä pienimuotoista tekstiä aluksi edes huomaa.

Ensimmäinen kuva on avaruudesta, jossa maapallo näkyy utuisena ja kaukaisena. Sitten erottuu kerrostaloja, ja ikkunasta sujahdetaan sisään. Seinillä on kauniit tapetit, ja lattialla jotain ... mutteri. Ja koukku. Pullonkorkki! Ne lähtevät liikkeelle, ohittavat hanan, keittiötavaroita, kunnes ne hypppäääävät... kolmikko seilaa vedessä, nyt ne joutuvat selvästi vaikeuksiin, kieppuvat ja - hups, tömpsähtävät asfaltille. Joko olet koukussa? Hyvä, sillä siitä alkaa seikkailu ulkona, ja sen jätän sinulle itse tutkittavaksi. Sen verran kuitenkin paljastan, että kuvat muuttuvät tarinan edetessä yhä värikylläisemmiksi ja moniulotteisemmiksi, ja että lopussa osa kaveruksista päätyy keltaisten kumisaappaiden omistajan aarteiksi, kun taas osa jatkaa matkaansa, "... ja pysähtyvät taas jossakin. Sitten kun siltä tuntuu."

Kuvissa on viehättävää viimeistelemättömyyttä, ja pintojen karheuden voi tuntea sormissaan. Kattona on aaltopahvia, vesi on kangasta. Ne vetoavat lukijaan, joka on pienenä touhunnut pienoismaailmojen kanssa. Sänkyjä sammaleesta, talo kivenmurikoista, nuo asuvat pahvilaatikossa.

Kuvissa hetki pysähtyy. Vesipisara tippumaisillaan rännistä. Vuorikuvassa on jotain universaalia: hetken vangitsevuus, hiljaisuus ja seisahtuneisuus, kun katsoo vuorelta kauas horisonttiin.

Entäpä tarina? Ensimmäisellä lukukerralla se kulkee pienenä mukana, ikään kuin itsestään selvänä, mutta palkitsee sitten hitaan lukijan. Teksti nivoutuu tarinaan loistavasti ja rakentaa siitä monikerroksisen taideteoksen. Sanat antavat sankareille luonteen ja inhimillistävät ne; pullonkorkista tulee väsynyt, mutterista rohkea. Lukija huomaa, miten kaverukset kantavat toisiaan vuoronperään.

- Kas tässä! 

Vuorelta ystävykset näkevät kauemmas kuin koskaan ennen.

- Oih, voisin katsoa tätä näkyä ikuisesti, korkki huokaa.

Lapsi lukee tarinaa lapsen silmin, aikuinen tulkitsee sen omasta maailmastaan: Vanhasta ja epätyydyttävästä voi lähteä, ja lähteminen on joskus kuin joutuisi kylmään veteen. Voi jo luulla hukkuvansa, kunnes löytää itsensä uudesta paikasta, uusi edessäpäin. Ystävän kanssa matka on onneksi helpompi. Rakastan erityisesti loppua! Joku löytää uuden paikkansa ja jää, toinen jatkaa matkaa. Maailma ottaa vastaan seikkailijan.

Kirjassa on tutunoloista löytöretkeilijän ja seikkailun tuntua, ja löydän siitä samaa mielen uhkarohkeutta kuin vaikkapa Muumipapan reissuissa. Samaa kaipuuta kokemuksiin, jotka rikkovat arjen ja tekevät elosta taas eri tavalla merkityksellistä. Kirjan toteutus on tutusta teemasta poiketen uusi ja upea.

Suvi-Tuuli Junttila kertoo tehneensä kirjan lopputyönään muotoilun maisteriopinnoissa Hollannissa. - Tarkoituksenani oli tehdä leluja lapsille. Lelumaailmasta muistui mieleen omat lapsuuden parhaat "lelut", jotka olivat lähinnä maasta löydettyjä kuten pullonkorkkeja ym... Idea kirjaan syntyi siis omista lapsuusmuistoista.

Kirjaa hän työsti lopulta yötä päivää, sillä tekemistä oli valtavasti. Se oli kuitenkin hauskaa. Lopputyön tuloksena syntyneellä kirjallaan Junttila voitti kesällä Mikkelin 9. kuvitustriennalen ensimmäisen palkinnon.

- Toivoisin kirjan inspiroivan lapsia leikkimään, etsimään, löytämään ja kokeilemaan. Lelu voi olla mikä tahansa, kaikki on kiinni mielikuvituksesta.

Omiksi lastenkirjasuosikeikseen Junttila nimeää Lindgrenin Veljeni Leijonanmieli, Mauri Kunnaksen kirjat, Maurice Sendakin Hassut hurjat hirviöt, Hotakaisen Lastenkirjan ja Janoschin Oi ihana Panama.

Lopuksi, tänään on siis julkistettu Finlandia Juniorin voittaja, Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa. Lastenkirjahylly on kertonut kirjasta ja valinnasta. Itse en siihen sen kummemmin kommentoi, sillä en ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta Päivi Heikkilä-Halttusen arvio kirjasta "kaikenikäisten tyttöjen kirjana" ja kirjan upea, Tuija Kuuselan suunnittelema kansi vakuuttavat: Tähän pitää ehdottomasti tutustua!