perjantai 29. marraskuuta 2019

Finlandia-palkintotilaisuudessa otettiin kantaa lukemisen puolesta – samaa yritämme kotona


Kotimaisen kirjallisuuden juhlassa, Finlandia-palkintojen jakotilaisuudessa puhuttiin paljon lukemisesta. 

Siitä, miten nuorten, etenkin poikien lukutaito on heikentynyt ja lukuhalu vähentynyt. Siitä, miten eriarvoiseen asemaan kirjoja lukeva ja niitä välttelevä nuori joutuvat, kun heidän sanavarastonsa ovat maailmojen päässä toisistaan. 15 000 versus 50 000 – 70 000 sanaa, siinä on järisyttävä ero. 

Sillä sanoilla ajatellaan, luodaan siltoja ihmisten välille, luodaan käsitteitä joilla maailma toimii. Sanat ovat vallankäyttöä, sanoilla kekseliäs jyrää verbaalisesti heikomman ja katsoo ylenkatseellisesti toista, joka ei ymmärrä mistä toinen puhuu. Sanoilla myös kasvatetaan myötätuntoa ja empatiaa. 

Lukuhaluttomuus on selkeä syy lukutaidon heikentymiseen, näyttävät tutkimukset. "Uhkakuvana on, että suomen kielestä tulee vastaisuudessa isolle joukolle suomalaisia ensimmäinen vieras kieli", sanoi lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnonsaajan valinnut Olavi Uusivirta


Meilläkin on kotona kokemusta 10-vuotiaan lukuhaluttomuudesta. Lukemaan pakottamisesta, lahjomisesta tai ehkä oikeammin palkitsemisesta, kun kirja on saatu luetuksi kannesta kanteen. Takkuilevasta lukemisesta. 

Tarinoihin on myös todella rakastuttu, mutta vain, jos niitä saa kuunnella – mitä onkin saanut tehdä koko pienen ikänsä. Koulussa reaaliaineiden lukemisen määrä kasvaa kuitenkin kokoajan sellaista tahtia, että lukeminen on pikkuhiljaa saatava sujuvaksi. Se taas on vaatinut aivan käsittämättömän määrän väittelyä, vaatimista ja vaihtoehtojen karsimista, jotta haave jokapäiväisestä kymmenminuuttisesta, sitten puolituntisesta kunnon kirjan kanssa on saatu toteutumaan. 

Eikä sitä ole aina jaksanut. On ollut viikkoja ilman lukemista. Palkintojen vaihtamista, järkipuhetta, kiivailua puolin ja toisin. Onneksi on koulu! Opettajan valitsemat romaanit, pistokokeet luettavista romaaneista, luokassa yhdessä lukeminen. 

Yhdessä on edetty. Koulu on muistuttanut silloinkin kun itse on toivonut unohtavansa. Koulu tekee valtavasti töitä lukemisen eteen: on lukuviikkoja, joiden aikana kaikki oppilaat saavat lukea välitunnit sisällä, on BookBeatiin tutustuttamista, lukudiplomeita, kirjastokäyntejä, kirjallisuutta tukevia teatterikäyntejä. Niistä kaikista iso kiitos. 


Ja on loistavia kirjailijoita ja kirjoja jokaiseen makuun! Kuten Marisha Rasi-Koskinen, lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja 2019 sanoi, tarvitaan kaikenlaisia kirjoja. 

Tarvitaan kirjoja, jotka houkuttelevat vähemmän lukevia lukemaan, joissa on kenties kuvitusta – kuten vaikkapa Neropatin päiväkirjoissa – tai helpotettu kieli (onneksi selkokielisiä romaaneja ilmestyy yhä enemmän). 

Ja tarvitaan kirjoja "nuorille, jotka rakastavat lukemista, jotka eivät voi elää ilman kirjoja". Sellaisille kuin 10-vuotiaan isosisko. Heille Rasi-Koskinen kokee ennen kaikkea kirjoittavansa, ja sellainen on myös voittajaromaani Auringon pimeä puoli

"Kirjoitan samalla tavalla nuorille kuin kirjoitan aikuisille. Kirjoitan kirjoittamisen vuoksi, kirjallisuuden vuoksi, kirjan itsensä vuoksi. Etsin, sanoitan, yritän ymmärtää. Uskon että samalla syntyy teos, joka voi vetää mukanansa myös tottumattomia kirjan lukijoita. Kirjan voi ymmärtää monin eri tavoin, monin eri tasoin", sanoi Rasi-Koskinen palkintopuheessaan. 



Aikuisena ei voi todellakaan tietää, mikä kirja vetää nuoren lukemisen maailmaan. Siksi pitää tarjota kaikenlaista. Kuten Olavi Uusivirran perheessä, jossa isä oli suositellut mm. Eeva-Liisa Manneria, Gorkia ja Dostojevskiä, kun poika oli 8-vuotiaana kysynyt hyviä kirjailijoita. 

Ehkäpä monipuolisesta lukuhistoriasta henki Uusivirran rikasta kieltä hersyävä puhe: "...kirjat ovat muutakin kuin kirjoja. Ne ovat lyhtyjä, peilejä, periskooppeja, liimaa, tunneleita, astaloita ja oravanmarjoja."

Meillä eräänlaiseksi lyhdyksi nousi vihdoin Kirsti Ellilän Majavakevät, joka voitti vuonna 2013 Arvid Lydecken -palkinnon. Kiusatusta ja pienenä adoptoidusta Hillasta kertova kirja vaikutti jossain syvällä 10-vuotiaassa ja sai valot palamaan makuuhuoneessa vielä pitkään nukkumaanmenoajan jälkeen. 

Ehkä kirjan kanssa kävi kuten Anna-Riikka Carlsson, Suomen Kirjasäätiön hallituksen puheenjohtaja, sanoi kirjojen kanssa käyvän: "Kirjallisuus tarjoaa meille rauhallisen paikan kohdata itsemme ja toisemme ilman arkitodellisuuden asettamia ahtaita määritelmiä sille, kuka on oikeanlainen, oikean näköinen, oikean ikäinen tai oikeassa paikassa. ... Lukemiseen liittyy myös ihana hyödyttömyys ja joutilaisuus. Monet lukevat, koska lukeminen on yksinkertaisesti hauskaa." 

Kymmenvuotias kuvasi samaa näin: "Se oli jotenkin kiva lukea, se jotenkin herätti mut."

Opettajan valitsema iki-ihana Ronja Ryövärintytär oli jo toinen kirja, joka "herätti". 
"Aluksi se tuntui vaikealta, mut sit mä totuin siihen. Mä en tiedä miks jengi ei lue." 

Oli aika heittää yläfemmat isän kanssa.


Lukemista kuvasi kauniisti myöskin kaunokirjallisuuden Finlandian valinnut Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila:

"... minulle kirjaan tarttuminen, sivujen käänteleminen ja se tunne kirjan ääressä olemisesta on itsessään hiljentävää ja keskittymään rohkaisevaa, sitä mitä lukeminen parhaimmillaan on. Pala pientä pyhyyttä tekisi mieli sanoa."

Vaikka välillä on raskasta asettua seisomaan laitteiden ja lastensa väliin, vaatia tai houkutella, ei  luovuteta. Kannetaan kirjapinoja, avataan BookBeateja, tietokirjoja ja runokirjoja, ja katsotaan välillä elokuvia (ja muistetaan ainakin vällillä sanoa, miten kirja kannattaa lukea ennen elokuvan katsomista), valokuvia, tauluja ja luontoa ja kuunnellaan musiikkia. Sillä kuten Rasi-Koskinen kauniisti kiitospuheessaan sanoi, kaikki taide kannattelee meitä. 


Kiitos Suomen Kirjasäätiölle kutsusta palkinnonjakotilaisuuteen.


Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voitti Marisha Rasi-Koskinen teoksellaan Auringon pimeä puoli (WSOY).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos kommentoit, iloitsen kaikista viesteistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...