Saara Viljamaa: Koira ja kirahvi

Saara Viljamaa: Koira ja kirahvi
Kuvitus: Mirkka Syrjälä
Kustannus: N-Y-T NYT oy 2013
Lyhyesti: 8-vuotiaan Saaran kirjoittama satu koirasta ja kirahvista. Hieno tarina yhdistyy monitasoiseen, mielenkiintoiseen kuvitukseen, jonka taustalla on tutkimustietoa kertomisen roolista lasten elämässä ja hyvinvoinnissa. Paljon enemmän kuin pelkkä kuvakirja.

- Minne te olette menossa? hän kysyi.
- Afrikkaan, sanoi kirahvi.
- Miksi ette ottaneet omia poikasia mukaan? kysyi kirahvinpoikanen.
- Me emme muistaneet, sanoi kirahvi.
- Käy hakemassa heidät tänne. Me odotamme tässä.

Koira ja kirahvi ystävystyvät, kun kirahvi varastaa koiran eväät tämän ollessa telttaretkellä. Sitten koira ostaa kirahvin omakseen sirkuksesta ja … no, ehkä todetaan vain, että sangen mielikuvituksellisten tapahtumien kautta he päätyvät yhdessä mm. Afrikkaan, jossa he yrittävät kesyttää kengurua, jotta he voisivat pomppia tällä. Se ei kuitenkaan onnistu, mutta onneksi leijona kesyyntyy. Talveksi he vuokraavat pienen mökin Suomesta.

Järvi oli jäässä, joten koira pystyi luistelemaan vaikka joka päivä. Siksi he olivat sieltä vuokranneet talon.

Tapahtuuko tämä lasten mielissä vai aikuisen lapsille kertomassa tarinassa? Nämä kaksi maailmaa sekoittuvat kiehtovasti hienossa tarinassa, joka on 8-vuotiaan Saara Viljamaan kirjoittama, ja jota kehystää monitasoinen Mirkka Syrjälän kuvitus. Kirjan taustalla on TelLis -tutkimushanke, jossa on tutkittu sitä, mitä ja miten lapset kertovat elämästään ja mitä yhteyttä kertomisella on heidän hyvinvointiinsa. Kirja on siis paitsi kuvakirja, myös tutkimusraportti, sillä siinä tuodaan esille tutkimushankkeen tuloksia.

Kirjan erityislaatuisuus näkeyy kuvituksessa siten, että siinä lomittuvat yhteen päiväkodin tapahtumat, jossa tarina kerrotaan, sekä tarinan käänteet, joissa taas heijastuvat paikoin päiväkodin tapahtumat. Idea kuvituksessa on niin hyvä, että koin löytämisen iloa ja aika ajoin sulaa ihailua ideaa ja toteutusta kohtaan. Siksi en paljastakaan tässä siitä sen enempää yksityiskohtia, vaan jätän sen teille itse tutkittavaksi.

Kun luin tarinan ensimmäisen kerran lapsilleni, en tiennyt enkä tajunnut sen olevan lapsen kirjoittama, vaikka hieman ihmettelinkin. Ajattelin (ja ajattelen yhä), että kirjan hieman puhekielimäinen tai lapsenomainen teksti osuu harvinaisen hyvin suuhun. Uskon, että se tekee kuuntelusta myös pienelle lapselle aika mukavaa. Ainakin meillä sekä 7-vuotias että 4-vuotias liimautuivat kainaloon tarinan ääreen. Tämä viimeksi mainittu on kranttu kirjojen suhteen, mutta hän ihastui kirjaan erityisen paljon, mistä olen tosi iloinen! Parhaiten kirja sopiikin päiväkoti-ikäisille, ja spontaanit juonenkäänteet ihastuttavat ketä tahansa.

Jos haluat tietää lisää Oulun ja Helsingin yliopistojen yhteisestä tutkimuksesta, niin kurkkaa TelLis-tutkimushankkeen sivuja. Itse en vielä tiedä asiasta sen enempää, mutta pitää ehdottomasti käydä tutkimassa.

Olipa hieno, mielenkiintoinen löytö! Ja miten upea tapa esitellä lapsiin keskittyvän tutkimushankkeen tuloksia!

PS. Finlandia Junior -ehdokkaat julkaistaan huomenna torstaina. Mm. Sinisen Linnan kirjastossa ja  Lastenkirjahyllyssä on pohdittu Finlandia Junior -varjoehdokkaita.