Kuvitus: Siku
Aurinko Kustannus 2012 & 2013
Suomennos: Maarit Varpu
Lyhyesti: Japanilaisesta kansantarustosta ammentavan trilogian kaksi ensimmäistä osaa, joissa noin 12-vuotias japanilaistyttö Miku joutuu taistelemaan henkiolentoja vastaan suojellakseen perhettään ja luokkatovereitaan. Mukaansatempaavia ja jännittäviä kirjoja, jotka sopinevat yli 10-vuotialle (tutustu ensin!).
En ole pitkään aikaan lukenut mitään nuorten jännitys-/fantasiakirjoja, joten tunnen vähän kuin kepsuttelisin heikoilla jäillä aiheen kanssa, mutta täytyyhän näistä kirjoista kirjoittaa, sen verran ahnaasti hotkaisin ne läpi. Christy Burnen trilogian kaksi ensimmäisestä osaa, Takeshitan kintereillä I ja Sirppipyörre, Takeshitan kintereillä II tempaisevat lukijan mukaansa japanilaisen kansantaruston henkimaailmaan, eivätkä hevillä hellitä otettaan ennen kuin viimeinenkin sivu on käännetty esiin.Kirkuna viilsi aivojani kuin katana-miekka lävistäen kauhua minuun. Minä väistelin, kumartelin ja juoksin syöksähdellen pulpettien välissä ja yritin päästä ovelle. Mutta Okudan pää pysyi minun ja vapauden välissä, hyökkäillen edestakaisin kuin musta ja nälkäinen haukka. Hänen päätön ruumiinsa vain seisoi luokassa liikkumatta ja odottaen, hievahtamatta kuin patsas.
"Anna lapsi minulle", pää kirkui. "Anna minulle lapsi!"
Miku on noin 12-vuotias tyttö, joka on muuttanut perheineen Japanista Englantiin hänen rakkaan isoäitinsä kuoltua. Isoäiti, Baba, oli nainen, joka tiesi kaiken japanilaisista hengistä, ja ehti kertoa Mikulle monta salaisuutta niiden nujertamiseksi ennen kuolemaansa. Eräänä päivänä Mikun kotiovelle koputetaan, mutta oven takana ei ole ketään. Vain kylmä pakkasilma sujahtaa sisään. Sen jälkeen pikkuveli sairastuu, ja Mikun täyttää levoton aavistus. Kun hänen luokkaansa ilmestyy outo sijainen, jonka kaulassa on punainen jälki, Miku tietää: Nukekubi on tullut vainoamaan hänen perhettään. Tämä pelottava henki näyttää ihmiseltä, mutta yöllä sen pää irtoaa ruumiista ja se jahtaa ihmisiä.
Siitä käynnistyy jännittävä seikkailu, jossa Miku ja tämän paras ystävä asettuvat vastustamaan henkiä. Toisessa kirjassa Nukekubin rinnalle astuu useita muita, joilla on kaikilla omanlaisiaan voimia: Kama itachit ovat hirvittäviä sirrpinäätiä, jotka viipaloivat kaikkea mikä tielle osuu. Satorit osaavat lukevat ajatuksesi, ja niistä pääsee vain tyhjentämällä mielensä. Suna-kake-babat ovat yrmeitä vanhoja rouvia, jotka elävät puiden latvoissa ja huvittelevat sirottelemalle santaa ihmisten päälle.
Kaikki vieraat kulttuurit ovat kiinnostavia, mutta Japani on minusta erityisen kiehtova. Olen lukenut kaikki Rei Shimurat, ihastelen kimonoita ja kanji-merkkejä sekä himoitsen sushia. Studio Ghiblin lastenelokuvat Totorosta ja muista ovat hienoja, ja tapaamani japanilaiset ovat hymyileviä, kohteliaita ja arvostavat Marimekkoa. Miten voisi olla pitämättä Japanista! Siksi olikin mielenkiintoista tarttua kirjoihin, jossa on japanilainen päähenkilö ja joiden aihepiirinä on maan kansantaruston henget.
Aluksi aloin lukea kirjoja 7-vuotiaan tyttäreni kanssa… Voinet arvata, ettei se ollut ihan onnistunut juttu! Hän kuunteli alkulukuja silmät selällään, teevadin kokoisina, ja toisen illan jälkeen päätinkin piilottaa kirjat vielä ainakin seuraaviksi viideksi vuodeksi. Koska totta puhuen, minulle itsellenikin, joka olen kauhun suhteen super naivi, näissä oli ihan sopivasti jännitystä, vaikka totta kai se oli aikuiselle suurimmaksi osaksi yliampuvaa ja humorististakin.
Toisessa kirjassa aloin paikoin sekaantua moninaisiin henkiolentoihin ja juoni tuntui hieman pitkitetyltä. Tästä huolimatta kirjat olivat yllättävän hurjia, mukaansatempaavia ja viihdyttäviä. Uskonkin, että 10-12-vuotiaat ja vanhemmat voivat innostua kirjoista kovasti! Aikuisen kannattaa kuitenkin ensin tutustua kirjoihin, ja päättää vasta sitten, sopivatko ne omalle lapselle ja missä iässä.
Kyseessä on trilogia, joten sarjan kolmas osa on vielä odotettavissa, ja jään odottelemaan sitä positivisin mielin. Ensimmäinen ja toinen osa olivat sopivasti erilaisia miljöiltään ja henkiolennoiltaan, ja siksi uskon tarinan jaksavan kantaa vielä tuon kolmannen osan. Esimerkiksi Mikun erityisvoimat ovat vielä suureksi osaksi löytymättä, ja toisessa osassa alkaneelle orastavalle romanssille sopii myös hyvin vielä jatkoa.
Kirjan lopussa on tietoa yokaista, näistä Japanissa yhä suosituista yliluonnollisista hengistä, jotka ovat esiintyneet japanilaisissa saduissa vuosisatoja ja joita on luetteloita vuodesta 1770 lähtien. Näiden outojen olioiden mukaan nimetään mm. ruokia ja ne ovat mangojen ja elokuvien tähtiä. Aihe, josta olisi mahtavaa tietää lisää, ja taas yksi syy kiinnostua lisää Japanista...
Japaniin sijoittuvia lastenkirjoja on tähän mennessä tullut vastaan kaksi, visuaalisesti kaunis ja sanomaltaan ajaton Pandan zentarinoita (Basam Books 2012) ja Aoki-sarja (WSOY 2011).
Aurinko Kustannus 2012 & 2013
Arvostelukappaleita
Iik - melkein aloin lukea kuvausta juonesta. Ei vielä, minullakin on nuo kirjat :)
VastaaPoistaMukava kuulla että ne sijoittuvat Japaniin, ja kiitos neuvosta että ei kannata antaa kovin nuorten lasten luettavaksi.
Voi ei, yritin kirjoittaa varovasti / vain saman mitä takakansiteksi paljastaa. Toivottavasti en avannut liikaa! Mukavia (vauhdikkaita) lukuhetkiä, aika menee nopeasti kirjojen parissa!
Poista