Zacharias Topelius: Adalmiinan helmi
Kuvitus: Lena Frölander-Ulf
Suomennos: Asko Sahlberg
Kustantaja: Teos & Söderströms 2012
32 s.
Adalmiina oli nyt saanut sen mikä oli parempaa kuin kauneus ja viisaus ja rikkaus, nimittäin hyvän ja nöyrän sydämen. Hän oli paljon onnellisempi nyt, kun hän vahti vuohia ja söi vähäisen leipänsä ja nukkui kovalla olkien ja sammaleen peittämällä alustalla.
Jos olet sattumalta lukenut aiemmin blogissani
arvostelemani, suorastaan hehkuttamani Topeliuksen satuhelmiä (WSOY 2006), ei ole vaikea arvata, että Topeliuksen
sadut ovat minusta äärimmäisen kauniita, joskus pelottaviakin, ja ennen kaikkea
aina, aina vaikuttavia ja mukaansa tempaavia.
Teos & Söderströms julkaisi tänä keväänä suomeksi uudelleen suomalaisten
rakastaman, yli 150 vuotta sitten ilmestyneen satuklassikon Adalmiinan helmi.
Taideteosta lähentelevä upea kirja nostaa vanhan sadun taas
ajankohtaiseksi ja uusien lukijoiden löydettäväksi. Teoksessa satu saa rinnalleen Lena Frölander-Ulfin pastellisävyisen ja art nouveau-henkiseksi luonnehditun kuvituksen. Kokonaisuus on kuin taidekirja, ja jokaisen kuvan voisikin nostaa seinälle. Kuvan ja tekstin suhde on ilmavaa, kauniisti aseteltua, ja pienikin kuulijaa jaksanee kuunnella satua.
Asko Sahlberg on tehnyt satuun uuden, kauniin suomennoksen, jonka ansiosta kieli sopii entistiä paremmin suuhun, menettämättä kuitenkaan mitään entisajan tunnelmasta. Sahlberg on karsinut uskonnollista moraalinopetusta ja samalla nykyaikaistanut ja yksinkertaistanut kieltä auttaen samalla pientä ja isoakin kuulijaa. Esimerkiksi aiemman suomennoksen siivo on nyt kiltti, kopeuden korvaa ylpeys, taitamaton ja yksinkertainen on nyt tietämätön ja typerä. Silti tekstissä on jäljellä kauneutta ja koukeroa yllin kyllin.
Sadussa on opetus, miten ylpeä voi menettää kauneutensa ja viisautensa ja rikkautensa, mutta nöyrä ja ystävällinen sydän on näitä paljon tärkeämpi ominaisuus. Se auttaa Adalmiinaakin löytämään elämässään onnen, jota kaikki maailman rikkaus, kauneus ja viisaus eivät hänelle aiemmin tuoneet. Moraalista opetusta on siinä määrin, että lukiessa mietin pakostikin, miten se solahtaa kuusivuotiaaseen lapsikuuntelijaani. Vastaus on: ihan hyvin. Hän nimittäin kuunteli 32–sivuisen
sadun yhdeltä istumalta ja pyysi sitä seuraavalla satukerralla uudestaan
luettavaksi. Ihan suosikiksi satu ei kuitenkaan päässyt, mutta ei se mitään. Pääasia, että satu on nyt tässä, tällaisessa paketissa, uusien lukijoiden löydettävissä ja ihastuttavissa!
Tämä kirja pitää itse nähdä ja lukea, sillä muutamat rivit ja kuvat eivät tee oikeutta sille, miten kauniisti kirjassa yhdistyvät suomalainen klassikko ja satumainen kuvitus.
"Kaunis, kaunis on Adalmiinan helmi, mutta paljon kauniimpi on nöyrä sydän!"
Adalmiinan helmi on arvosteltu aiemmin mm. Kirjavassa kammarissa ja Sinisen linnan kirjastossa.
Mekin luimme tämän jokunen aika sitten. Adalmiinan helmi on yksi "omista" ikirakkaista saduistani ja olen iloinen, että kirjasta otettiin uusi, näin hienosti kuvitettu painos.
VastaaPoistaOnkohan nyt tulossa joku (ihastuttava) klassisen kuvituksen buumi? Luin itse A:lle eilen Enna Airikin uutuuskuvakirjan Haavemaa, jonka kuvitus on kuin suoraan klassisen kuvituksen kulta-ajasta. :)
Viivi, mukavaa, että jätit kommentin blogiini, niin muistin taas käydä täällä! En ole tajunnut, etten ole vielä kirjautunut lukija täällä... Nyt kuitenkin asia on korjattu.
VastaaPoistaJään odottamaan erityisesti Kasper, Jesper ja Joonatan -postaustasi! :-)
Katja, voipi olla! Haavemaa on minulle vielä ihan vieras, käyn kurkkaamassa arviosi!
PoistaPaula, kiva kun kirjauduit. Voi ei, Kasper, Jesper ja Joonatan... :) yksi suosikeistani mutta jotenkin niin vaikea arvioitava. Tavoitteenani on ollut, että tyttäreni tekisi sen arvion, sillä hän rakastaa yli kaiken äänikirjaa, katsotaan onnistuuko toiveeni.
Ihana kirja todellakin! Toisaalta tykkään, että vanhemmassa kirjallisuudessa on vanhahtavaa kieltä (esim. tuo kopea on myös ylpeän synonyymi ja sinällään kielen rikkautta), mutta uudelleensuomennoksiakin tarvitaan ja Sahlberg on siinä onnistunut upeasti.
VastaaPoistaMaria, mietin ihan samaa. Valitsin ehkä huonot esimerkit, sillä näissä monet vanhaastaankin käytetyt sanat ovat kuvaavia ja hienoja (esim. juuri kopea on hieno sana), mutta kaiken kaikkiaan uusi suomennos oli sujuva ja kokonaisuutena onnistunut. Vanhassa suomennoksessa kompastelen välillä, tässä lukeminen oli sujuvampaa, ja kieltä ei oltu minusta yksinkertaistettu tai muutettu liikaa. Hienovarainen viiva... :) Olisi sääli, jos suomen sanasto kaventuisi (ja kyllähän se väistämättä muuttuu kokoajan), mutta silti sanaston uusiutuminen lukijoiden mukana on tervetullutta. Tosi mielenkiintoinen kysymys.
VastaaPoista