torstai 13. lokakuuta 2011

Tunnustuksia



Olipa hauska saada tämä tunnustus ystävältäni, inspiroivan ja ihastuttavan Lumiomenan Katjalta. Kaunis kiitos! 

Samalla minun pitäisi paljastaa kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni... Twende!


1. Olen aloittanut Suomen kielen ja kasvatustieteen opinnot ja pelkään, että lähiaikoina lukulistallani on todellakin vain lastenkirjoja lasten kanssa.


2. Luin viimeksi Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät, mutta koska kyseessä oli pikalaina, jouduin harppomaan kirjan liian nopeasti enkä ehtinyt lukea koko kirjaa mikä oli sääli.


3. Viime aikoina hyvin mieleen jäänyt kirja on ollut Volter Kilven postuumista julkaistu Gulliverin matka Fantomimian mantereelle. Se oli kerrassaan ihmeellinen. Sen kanssa en kokenut tarvetta hotkaista kirjaa, mikä oli mainiota. Samalla tavalla kävi hidaskäyntisen Pascal Mercierin Night Train to Lisbonin kanssa. Pidin myös Kajsa Ingemarssonin Inte enklare än så (2003, kirjaa ei ole suomennettu), vaikka se olikin ahmaisukirja (=luettava loppuun yhdellä istumalla).


4. Tyylini lukea on usein ahmaista kirja yhdellä haukkauksella, usein mutkia oikoen. Tai sitten luen samaa kirjaa jopa kuukausia. Kultaista välimuotoa, vaikka kovasti haluaisin ja yrittäisin, en mestaroi. 


5. Uusi kirjalahja, josta olen iloinnut erityisesti, on Wilson Kirwan 
Voihan Wilson. Positiivisia tarinoita. En malta odottaa että pääsemme lukemaan sitä!

6. Näin viikonloppuna Woody Allenin elokuvan Midnight in Paris ja pidin kovasti!! Suosittelen lämpimästi!




7. Rakastan vieraita kieliä ja kulttuureita. Viimeksi asuessamme Keniassa opettelin swahilia. Twende tarkoittaakin let's go! Haluaisin oppia sujuvasti italiaa ja ruotsia. Ranska on kieli joka on minulle tosi kankea, ja vaikka olen lukenut sitä koulussa ainakin kolme vuotta, olen ihan aloittelija. Saksa on sen sijaan ystävä pitkän ajan takaa, mutta kirjoja en tykkää lukea saksaksi.   


8. Lempivärini on keltainen, ja saan voimaa väreistä. Siitä varmaankin bloginkin nimi, joka tuli sen kummemmin miettimättä. Rakastan aurinkoa ja lämpöä, joista saan valtavasti energiaa ja iloa! Inhoan silti auringossa makaamista enkä itse asiassa kestä liian kuumaa. Kuumin paikka, missä olen asunut, vaikka vain muutaman kuukauden, oli Texas, ja siellä oli minulle ihan liian kuumaa. Kuten myös Mombasassa. Nairobissa sen sijaan on ollut täydellisin ilmasto missä olen ollut. Ei ihme että ihminen on siltä päin kotoisin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos kommentoit, iloitsen kaikista viesteistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...