10. - Älä ole raukka, Liisa, sanoo Marikki.

Kuva Viivi Handolin

- Älä ole raukka, Liisa, sanoo Marikki. - Nyt mennään.
Tuure nostaa Liisan ylös ja istuttaa hänet Karlssonin sedän viereen. Konkari ja Freija nykäisevät kuorman liikkeelle ja sitten sitä lähdetään rytkyttelemään pitkin epätasaista peltoa. Liisasta matkan teko tuntuu todella vaaralliselta.
- Äiti on sanonut ettemme saa pudota heinäkuormalta, hän sanoo ja pitää lujasti kiinni Karlssonin sedästä.

(Astrid Lindgren: Meidän Marikki. 9. painos. WSOY 2007.)

Hevoset ovat tosin kameleita eivätkä Marikki ja Liisa varmaankaan pystyisi istumaan tämän piikkiheinän päällä. Vaikka mistä sitä tietää, sen verran vauhdikkaita tyttöjä ovat. Itselleni oli jäänyt muistiin etenkin se, miten Marikki lensi katolta sateenvarjolla ja sai aivotärähdyksen. Nyt Marikki on meillä rakastettu Lindgrenin hahmo, ja jouluisten tarinoiden ohella muun muassa kuvakirja Marikki, katso, lunta sataa! tarjoaa näin talvella ajankohtaisen, ihanan lukuhetken. 

9. ...Petteri ja Lotta saivat käydä koulua Setä Sinisen luona...

Kuva Viivi Handolin

Muistathan, että Petteri ja Lotta saivat käydä koulua Setä Sinisen luona, joka asui kadun toisella puolen? Setä Sininen ei tietenkään kohdellut Petteriä ja Lottaa yhtä ankarasti kuin joitakin tuhmia lapsia, jotka menivät omenavarkaisiin Täti Vihreän puutarhaan, mutta kyllä hän oli tarkkana siitä, että läksyt oli luettava ja laskut laskettava ja että kaikki kirjaimet oli opittava kirjoittamaan oikein. 

(Elsa Beskow: Täti Ruskean syntymäpäivä. Gummerus 1985.)

Koulua voi käydä monella tavalla. Aavikolla olkimajassa. Jurtassa Helsingissä. Bussissa slummissa. Kotikoulussa. 

Täti Ruskea, Täti Vihreä ja Täti Sinipunainen ovat meidänkin perheessä rakastettuja tätejä. Ne olivat myös itselleni tärkeä muistijälki lapsuudesta, vaikkei meillä yhtään omaa tätikirjaa koskaan ollutkaan. Nyt olen haalinut kirjoja sieltä sun täältä, mieluiten divareista vanhoja painoksia, joissa paperi on keltainen ja hauraampi,  selät kangasta ja kannet nuhruisia ja aikaa nähneitä. Niiden kanssa voin matkustaa vaikka mihin.  

8. Olisi ollut paljon viisaampaa hankkia Sakun ja Nakun lisäksi yhdeksän poikaa

Kuva Viivi Handolin

 Toisinaan minä kyllästyn Sakuun ja Nakuun ja silloin minusta tuntuu, että olisi parempi, jollei olisi ollenkaan veljiä. He kiusaavat minua, kun minä leikin nukeillani. Ja sitten he aina nyrkkeilevät ja ovat niin kovakouraisia. Ja aina he väittävät, että on minun vuoroni kuivata astiat. Kerran Saku sanoi äidille, ettei hän käsitä mitä itua oli hankkia itselleen tyttö. Olisi ollut paljon viisaampaa hankkia Sakun ja Nakun lisäksi yhdeksän poikaa, niin olisi riittänyt jalkapallojoukkueeksi. 

(Astrid Lindgren: Melukylässä tapahtuu. 3. painos. Wsoy 1968.)

Jos minulla olisi yksitoista poikaa, talo olisi täynnä kilpailua, mäiskettä, juoksua, huutoa ja taistelua -  sekä naurua ja iloa. Ainakin sillä kokemuksella, mikä minulla on yhdestä elämäniloisesta tuulispäästä, sekä näistä Jaipurin I-Indian Child Inn:in poikakodin hurmureista. Pojissa on jotain jännää energiaa, jota ei aina ihan ymmärrä. Mutta sitä oppii rakastamaan. 

Ja mitä tulee Astrid Lindgrenin Melukylään, niin samanlaiset, maapallon joka kolkalle yhteiset, ajattomat kujeet, leikit ja lapsuuden huolettomuus viehättää kirjassakin. 

7. Erämaa on kaunis, hän lisäsi…

Rajasthanin luoteisosan aavikkoa @värikäspäivä

Erämaa on kaunis, hän lisäsi…

Ja se oli totta. Olen aina rakastanut aavikoita. Siellä voi istua hiekkaharjulle. Ei näy mitään. Ei kuulu mitään. Ja kuitenkin hiljaisuudesta säteilee jotain…

(Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi. 45. painos. Wsoy 2010.)

Olin jo iso, kun luin tämän ensimmmäisen kerran. Niin iso, että luin sen saksaksi Saksassa. Vaikka vieras kieli piilotti osan kirjan taikuudesta, häkellyttävän kauniista pohdiskelevasta kielestä, olin silti kirjan lumoissa. En tiennyt (lasten)kirjaa, joka olisi koskettanut ihan samalla tavalla kuin Pikku Prinssi. Ja kun luin sen suomeksi, häkellyin kielen syvyydestä uudelleen. 

Mutta minkä ikäiselle tämän voi lukea ensimmäisen kerran? 

Kuvassa nukuimme makuupusseissa Rajasthanin luoteisosan aavikolla. Aikaisin aamulla havahduimme tähän… Yöstä muistan ällistyttävän kirkkaan tähtitaivaan. 

6. Herra Krookin karkkipuodissa myydään Emin lempikarkkeja

Jaipurin torilla. Kuva Viivi Handolin

Äiti muistuttaa hymyillen, että on karkkipäivä. Emi saa kolikon ja lähtee karkkipuotia kohti. Herra Krookin karkkipuodissa myydään Emin lempikarkkeja, toffeekiekuroita. Hän pitää niistä tosi paljon. 

Enna Airikin (taiteilijanimen takana on Hanna Immonen) Korppipäinen mies (Karisto 2013) on yksi suosikkikuvakirjoistani. Vaikka aihe on rankka, ei sen lukeminen sitä ole, sillä jollei lapsella ole kokemusta seksuaalisesta ahdistelusta, voi tarinaa lukea vain epämääräisen pelon ja epämukavan tunteen kuvauksena, eikä tarinan koko syvyys paljastu. Todella kauniisti kuvitettu kirja.


Oikein iloista itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!

5. "En tiennytkään että viidakon apinat asuvat tässä talossa"

Kuva Viivi H.

- En tiennytkään että viidakon apinat asuvat tässä talossa, Poju sanoi,
- Joku ihmisapina rakensi talon kauan sitten, Oskarin äiti selitti. - Talo oli tyhjillään, joten me muutimme tänne ja viihdymme hyvin, varmasti tekin viihdytte.
- En oikein tiedä, tuleeko siitä mitään, Poju sanoi. - Minähän olen toista lajia, ei minulla ole häntääkään eikä…
- Ei sillä ole väliä, Oskarin äiti sanoi. - Tarvitsen jonkun, joka pitää Oskaria silmällä.
Niinpä Poju muutti taloon. Ja loppujen lopuksi se viihtyi oikein hyvin. 

(Jän Lööf: Oskarin karkumatka. Läsrörelsen & Bonnier Carlsen 2010.)

Viides päivä ja ruotsalaisen Jan Lööfin Oskarin karkumatka. Jan Lööfin kirjoja on saanut viime aikoina McDonaldsin lasten annoksen lahjana Läsrorelsen-tempausten myötä. Tässä 5v.:n suosikissa seurataan Oskari-apinan karkumatkaa eläintarhasta takaisin Afrikkaan. Tarina on viehättävän yksinkertainen ja kuvituksissa saa olla tarkkana.

4. Kadut alkavat täyttyä ihmisistä

Kuva Viivi Handolin

On varhainen aamu Pusanin kaupungissa Korean tasavallassa. Kadut alkavat täyttyä ihmisistä, jotka ovat matkalla töihin tai kouluun. Linja-autot jonottavat päästäkseen pysäkeille. Moottorit jyrisevät ja jarrut kirskuvat. Autot ajelevat ristiin rastiin soittaen villisti torviaan käsikärryille, jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

(Göran ja Monica Schultz: Me olemme Bu-Ran ja Seo-Ran Koreasta. Kustannus-Mäkelä 1990.)


Neljäs päivä Intiassa Delhin kaduilla ja Göran ja Monica Schultzin adoptiosta kertova kirja Me olemme Bu-Ran ja Seo-Ran Koreasta. Kirja kertoo kahden pienen siskoksen vaiheista syntymästä lastenkotiin ja sieltä ruotsalaisten vanhempien lapsiksi aina isoiksi tytöiksi asti. Kiva kirja adoptiosta.

3. "Se on maailman kaunein kangas, äiti"

Kuva Viivi Handolin

Kun Archie oli lähtenyt, Jamela auttoi äitiään pesemään kankaan. He ripustivat sen yhdessä kuivumaan. "Se on maailman kaunein kangas, äiti", sanoi Jamela. Äiti vain hymyili vastaukseksi.
Ja he lauloivat lauluja ja katselivat, miten keveät kuviot tanssivat lämpimässä tuulessa.

(Niki Daly: Jamelan leninki. Pieni Karhu 2001.)

Kolmas päivä Intiassa ja etelä-afrikkalainen kirjailija Niki Daly, jonka kuvittamat kuvakirjat Jamelasta sijoittuvat Etelä-Afrikkaan ja näyttävät erilaista kuvakirjamaailmaa.

2. Hän sädehti kuin jalokivi

Kuva Viivi Handolin

Hän sädehti kuin jalokivi tai helmi tai aurinko, ja kun hän pyöri pitkin puutarhan teitä, sillä hän tosiaan oli pyöreä kuin pallo, niin hänen punainen tukkansa leiskui ja oli kuin tulta ja ihmiset sanoivat, että tänään aurinko laskee punaisena mereen. Ja kun hän nauroi, ja hän nauroi aina pyöriessään, oli niin kuin maa olisi vavahtanut ja kaikki puut ojensivat oksansa aurinkoon ja linnut lauloivat kuorolauluja, mutta soolona oli prinsessan kirkas nauru.

(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tarinoita: Pallo Pyöriäinen. 8. painos, Wsoy 1989.)

Toinen päivä Intiassa ja Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tarinoita. Tykkään hirveästi Kirsi Kunnaksen runoista, mutta tämä klassikko on minulle vieraampi. Sitäkin enemmän odotan, että pääsen lukemaan sitä lapsille.

Rajasthanissa on järjestö I-India, joka tekee aivan hirvittävän hyvää työtä katulasten hyväksi. Tyttökodissa iloitaan elämästä sellaisena kuin se on.

1. Malin otti esille suuren pesusoikon

Joulukuun ensimmäinen!

Tämä joulukuu on kahdesta syystä erilainen kuin pitkään aikaan. Ensinnäkin päätin tehdä blogissa joulukalenterin. Se on vähän erilainen, koska minulla ei missään nimessä ole 24 joulukirjaa joita esittelisin täällä, enkä itse asiassa ole ihan niin jouluihminenkään.

Toinen asia mikä tekee joulukuusta erilaisen on se, että lähdemme viikkoa ennen joulua matkalle kahdeksi ja puoleksi viikoksi, Pohjois-Italiaan. Alpit on meille rakas alue, ja olemme kaivanneet sinne. Olen levoton sielu ja kaipaan usein pois. Nyt kun näyttää siltä, että jo vuosia suunnittelemamme pitkä matka ei toteudu - ainakaan sellaisenaan kuin toivoimme - meistä riippumattomista syistä, joulukalenteri saa auttaa kaukokaipuussa.

Vieraat kulttuurit ja niiden kuvaaminen kiinnostavat minua lastenkirjoissakin erityisen paljon, ja nyt tämä asia, matkustaminen ja elämä muualla, tuli myös joulukalenteriin.

Vietimme talven reilu kymmenen vuotta sitten Pohjois-Intiassa, Rajasthanissa, ja tämän joulukalenterin kuvat kertovat kohtaamisista tuolla matkalla. Ihmisistä ja ilmiöistä. Auringosta huolimatta eletään joulun aikaa. Rakastan valokuvien voimaa, sitä miten ne tarttuvat hetkeen vääristämättä. Sanat kuvan yhteydessä kertovat sitten jostain ihan muusta, niiden kautta pääsemme taas lastenkirjoihin. Sanat kohtaavat jotain kuvassa. Sanat ovat lainauksia lastenkirjoista, usein suosikeistani, joita käteeni on sattunut, ja ne kertovat aina jostain ihan muusta kuin kuvasta. Mutta sittenkin - sanat ja kuvat kohtaavat ehkä tavalla, joka näyttää, miten samantapaista kaikkialla maailmassa onkaan.

Tervetuloa matkalle Intiaan!

Kuva Viivi Handolin

Sinä iltana Nikkarilan keittiössä ei puhdistettu yksin vauhtipyörää. Malin otti esille suuren pesusoikon, istutti Pellen siihen ja alkoi perusteellisen puhdistuksen.
- Korvien voit antaa olla, mutisi Pelle, pesin ne viime lauantaina.
Mutta Malin sanoi, ettei halua hävetä Pellen korvien takia.
- Märta-täti tulee ehkä huomenna kahville, ja jos hän saa nähdä korvasi…

Saariston lapset on meille erityisen tärkeä kirja, ja olemme paitsi lukeneet kirjaa, myös kuunnelleet äänikirjaa puhki ja katsoneet leffoja. Saaristo ja meri, vapaus ja villiys, boheemius ja huolettomuus, kirjailijaisä, suloinen huolehtiva Malin, topakka Pampula … <3 Enempää ei tarvinne sanoa.

(Astrid Lindgren: Saariston lapset. Wsoy 1965.)