Kuvitus: Jan Fearnley
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2008
Suomennos: Raija Viitanen
Lyhyesti: Ihan pienillekin sopiva kirja rakastamisesta ja vanhempien rakkauden voimasta. Vaikka suututtaa (vanhempaa tai lasta) rakkaus on kuin kallio.
Se kiljui ja kirkui ja kaakatti aina vain kovempaa.Kaikkia pikkutyyppejä mietityttää joskus kysymys, rakastaako isä tai äiti minua? Entä jos teen tollon töitä, mitä sitten, rakastavatko he silti? Mitä jos isä tai äiti huutavat - miksi, eivätkö he enää rakastakaan?
Kana yritti uudestaan.
"Ole nyt hiljaa, pikku tipu."
Mutta tipu ei totellut.
Se vain mekasti kovempaa ja kovempaa.
Silloin kana huusi takaisin… OLE HILJAA, PIKKU TIPU!
Tipu ei ollut uskoa korviaan: äiti oli huutanut sille!
Eikö äiti tykännytkään siitä enää?
Meilläkin näitä kysymyksiä on pohdittu molempien pikkutyyppien kohdalla, eri asioihin ja tilanteisiin liittyen, mutta silti ne tulevat aina välillä esiin.
Tässä suloisessa kirjassa, joka laajentaa rakastamiskysymisen ja sen vakuuttelun tottelemattomuuteen ja senkin jälkeiseen rakastamiseen, asiaa käsitellään näin, kuvien mukaan:
1. kun äiti on vakuutellut rakkauttaan, pikkutipu tulee niin iloiseksi ja riehakkaaksi...
2. että se intoutuu riehumaan hiukka liikaa ja unohtaa totella äitiä…
3. … jolloin äiti joutuu huutamaan.
4. Pikkutipu huolestuu ja pelästyy ja juoksee piiloon. Voiko häntä rakastaa vaikka hän käyttäytyi huonosti?
5. Äiti kertoo: Äiti rakastaa aina, vaikka suuttuu välillä.
Tähän yksinkertaiseen lauseeseen tiivistyy kaikki. Ei tarvita enempää eikä vähempää selittelyitä. Koska niin se vain on. Rakastan, vaikka tekisit mitä."Minkä takia?" tipu kysyi."Koska minä olen sinun äitisi", äiti sanoi.
Tämä isotekstinen, vähätekstinen kirja pureutuu rakastamiseen juurta jaksain, kääntelee ja kaivelee kysymystä niin ettei kirjan lukemisen jälkeen pienelle pitäisi jäädä mitään epäselvyyksiä, miten asiat ovat, tai mikä on tämän mystisen rakkauden takana, joka kestää kaiken.
Kirja sopii ison kokonsa ja perinteisen kuvituksensa vuoksi ihan pienillekin, 1-vuotiaasta mihin vain. Sillä yhtä lailla 8-vuotiaskin käpertyi kainaloon kuuntelemaan. Harvinainen hetki, sitäkin arvokkaampi. Hetki kirjan äärellä, lapset molemmilla puolilla, oli viikon parhaita hetkiä. Vanhemmuuden parasta mitä on.
<3
Kiitos hyville kirjoille joiden avulla tulee käsitellyksi kaikenlaisia kysymyksiä, joista ei aina muista puhua!
PS. Vanhemman rakkautta käsitellään myös ainakin kirjoissa Arvaa kuinka paljon sinua rakastan sekä Kulta pieni. Molemmat suosituksen ansainneita rakastamisen pohdinnan kirjoja. Jälkimmäisessä värikäs Debi Gliorin kuvitus.
Jeanne Willis: Äiti, rakastatko minua? (orig. Mummy do you love me?)
Kuvitus: Jan Fearnley
Kustannus: Kustannus-Mäkelä 2008
Suomennos: Raija Viitanen
Mistä: Arvostelukappale
Voi, tuo on just niin kuin aina välillä yritän lapsille muistutta. Ihan nyt "isoinakin". <3
VastaaPoistaJa, että sellaista asiaa ei olekaan, että ei voisi tulla kotiin/kertomaan äidille.
Terv. Johanna
Samma här, Johanna! Jospa se muistuttelulla painuisi heidän mieleensä niin että he ne kaikista suurimmat ongelmat uskaltaisivat aina tulla kertomaan. Yritän aina olla reagoimatta kovn vahvasti kun saan kohdalleni tuollaisen luottamuksen osoituksen, koska ainakin meillä lapsi inhoaa, jos alan tunteilemaan tai vaahtomaan liikaa hänen isosta asiastaan.
Poista