Kuvitus: William Joyce ja Joe Bluhm
Suomennos: Kaisa Kattelus
Kustannus: Tammi 2012
Lyhyesti: Tarina pojasta, joka hoivaa kirjoja, ja kirjoista, jotka hoivaavat poikaa. Moniuloitteinen ja kaunis tarina, joka saa miettimään, mitä on hyvä elämä. Lapselle kirja avaa ehkä kirjojen tärkeyttä ja monipuolisuutta.
Voiko kirjanrakastajalle olla kauniimpaa tarinan aihetta kuin tarina pojasta, joka uppoutuu kirjoihin koko elämäkseen, elää lukemattomien tarinoiden keskellä jakaen niitä eteenpäin, kirjoittaen omaa tarinaansa.Kirjat hoitavat Morrista ja hän hoitaa kirjoja. Sillä aiemmin Morrisin elämässä tapahtui jotain, joka pisti kaiken mullin mallin, eikä hänellä enää ollut paikkaa mihin mennä. Kunnes hän löysi kirjat, jotka tarvitsivat häntä lukemaan ne, ja hän tarvitsi niitä saadakseen hoivata ja helliä hapertuneita kansia."Jokaisen tarina on tärkeä", Morris sanoi. Kirjat olivat samaa mieltä.
Tarina on kiehtovan epäselvä. Se tuo mieleeni lapset, joilla ei ole paljoakaan elämässään, ja miten paljon kirjat voisivat heille antaa. Voisi antaa jos heillä olisi kirjoja, mitä heillä ei useinkaan ole. Ja se tuo mieleeni IBBY ry:n (International Board on Books for Young People) lukutaitohankkeen Keniassa, jonka kautta on perustettu kirjasto Osiri Beachiin Victoria-järven rannalle. Keniassa ei todellakaan ole siunattu lapsia samanlaisella lastenkirjojen aarreaitalla kuin suomalaislapsia, ja ne harvat lastenkirjat joita kirjakaupoista siellä asuessamme haalin, olivat enimmäkseen paperikantisia, ohuita eläinsatuja (ei niin että niissä olisi vikaa, mutta valikoima oli suppea). Joten ei tarvitse kuin ajatella hetken miten paljon kirjastotoiminta on ilahduttanut ja avartanut sinne pääsevien lasten maailmaa, niin mieletön ilo ja kiitollisuus IBBYn toimintaa kohtaan läikähtää sydämessä.
Mutta siis takaisin kirjaan. Moniuloitteisen, tulkinnanvaraisen tarinan vuoksi en osaa sanoa, onko poika oikeastaan hirveän yksinäinen kaikkien kirjojensa keskellä - ei taida olla, koska kirjat ovat hänen ystäviään. Surullinen hän ei ainakaan ole, sillä kirjat ja kirjoittaminen antavat hänen elämäänsä merkityksen. Huomaan normittavani "hyvää elämää" ja miettiväni, millaista on hyvä elämä. Kaikille kai erilaista? Elämä voi olla rikasta ja parasta mitä voi toivoa, vaikka siihen ei kuuluisikaan läheisiä ihmisiä. Kirjat ovat monille ystäviä ja antavat lohtua, seuraa, iloa ja naurua, kaikkia mahdollisia tunteita.
Kirja on kuvaus kirjojen voimasta, tarinoiden ikuisuudesta ja vangitsevuudesta, ainutlaatuisuudesta ja tärkeydestä. Aikuisten kirjoista tämä muuten muistuttaa minua Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjasta, jonka toista osaa parhaillaan kahlaan läpi (olen kahlannut jo kuukausia). Kirjat voivat muuttaa elämän.
Morris painoi hatun päähänsä ja otti kepin käteensä. Ovella hän kääntyi, hymyili ja vilkutti hyvästiksi. "Kannan teitä kaikkia mukanani täällä", hän sanoi ja osoitti sydäntään.Kuvitus on ajaton ja siinä on vanhojen kirjojen tuntua, kellastuneita ja hapertuneita sivuja ja kirjastojen lempeää tunkkaisuutta ja rauhaa. Typografia tukee kekseliäästi tekstiä, antaa sanojen kauneudelle tilaa ja saa kirjat vaikuttamaan loputtomalta maailmalta, johon voi uppoutua vaikka ikuisuudeksi.
Kirja saa minut myös miettimään omaa suhdettani kirjoihin. Minun ei tarvitse omistaa niitä, mutta haluan hoivata yksilöitä, jotka tielleni tulevat. Sivujen taittaminen ei ole minun tapani, vaan rakastan kirjanmerkkejä. Muutamaan kiinnyn, hyvin harvaan, ja ne haluaisin hyllyyni, jotta voin palata niihin aina kuin ystäviin. Viimeksi sellainen on ollut Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Oletko lukenut? Ihan erityinen kirja omien rajojen rikkomisesta, uskaltamisesta mutta myös ihan tavallisesta arjesta, sekä tietysti tuhat vuotta sitten eläneestä japanilaisesta Sei Shogunista. Sellaisia lastenkirjojakin kävelee vastaan aika ajoin. Niissä voi olla niin sykähdyttävä kuvitus, että haluan ne sen vuoksi (Pandan zen-tarinoita, Peiton alla, Fannys fantastiska resa, ihan muutamia mainitakseni), tai joskus kieli on niin kaunis, että ihastun kirjaan sen ansiosta, kuten nyt viimeksi Kaislikossa suhisee -kirjassa. Joskus kirjan sanoma lumoaa. Usein ne kirjat kertovat erilaisuuden arvostamisesta. Sellaiset kirjat, jotka koskettavat jotain ja saavat pohtimaan elämää, ovat hyvä olla hyllyssä. Mutta jos ne eivät ole, ei se mitään, koska tärkeintä on ollut se hetki, kun kirja on koskettanut sydäntä.
Lopuksi kirja innoitti minua lahjoittamaan kaksi kirjaa eteenpäin. Molemmat kirjat ovat koskettaneet minua ja jääneet mietittymään, koska niiden sanoma on erityinen, ja nyt toivon niiden koskettavan jotakuta muuta. Jos haluat jomman kumman, laita kommentteihin viesti ja laita postiosoitteesi vaikkapa sähköpostilla viivijvf (at) hotmail.com. Jos useampi kuin yksi haluaa kirjan, arvotaan. Jätäthän kommenttisi ensi viikon perjantaihin (27.6.) mennessä, koska sitten lähden kesälomalle ja tiputan kirjat mökin vieressä olevaan asiamiespostiin. (Onpas muuten hassu sana.)
Jeanne Willis: Äiti, rakastatko minua (Kustannus-Mäkelä) - rakkaus lapseen kestää, ihan vain siksi "koska olen äiti." Pienille sopiva kuvakirja.
William Joyce: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo (orig. The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore)
Kuvitus: William Joyce ja Joe Bluhm
Suomennos: Kaisa Kattelus
Mistä: Arvostelukappale
Tätä on kehuttu monessa blogissa ja haluaisin ehdottomasti lukea tämän. Nuo molemmat kirjasi, jotka etsivät uutta kotia, kiinnostaisivat. Erityisesti tuo Lauri-kirja.
VastaaPoista