Anna Nuotio & Eppu Nuotio: Veikko ja Veikko

Anna Nuotio & Eppu Nuotio: Veikko ja Veikko

Kuvitus: Kristiina Louhi

Kustantaja: Otava 2012

5 ja 78 ovat vain numeroita; ystävyys ylittää kaikki rajat!

Anna ja Eppu Nuotion kirjoittama uunituore Veikko ja Veikko (Otava 2012) on harvinaisen lämmin kirja ystävyydestä, välittämisestä, toisen auttamisesta ja yhteiskunnasta, jossa naapurilta voi pyytää apua ja jossa toiseen luotetaan.

Lapsilla on usein harvinaislaatuinen kyky yhdistää ihmisiä pelkällä olemassaolollaan yli ikä- ja muiden rajojen. Juuri näin käy Veikossa ja Veikossa: 5-vuotiaan Veikon isä on lähtenyt aamulla kiireellä töihin, ja naapurin Olka on luvannut viedä Veikon tarhaan koulumatkallaan. Veikko on kuitenkin kipeä! Olkan on juuri tänään pakko päästä kouluun, eikä hän voi jäädä hoitamaan Veikkoa. Naapurissakin on pieni kuumepotilas, Veikon kaveri Villa, jonka äidin on pakko käydä lääkärillä. Aikuista tarvitsevia kuumepotilaita on siis kaksi, mutta kuka ehtisi auttaa? Silloin Villan äiti muistaa alakerran 78-vuotiaan, hataramuistisen Veikon, joka lupaa mielellään pitää lapsia silmällä. Veikkojen ja Villan yhdessäolosta tulee hauska hetki. Pienen Veikon ja ison Veikon välillä on erityistä sielujen sympatiaa, sillä heitä yhdistävät samat mielenkiinnon kohteet. Ystävyys ei tosiaankaan katso ikää, vaan tärkeintä on hyvä olo yhdessä.

Vaikka aihetta on käsitelty lastenkirjoissa ennenkin, Veikko ja Veikko on kirjoitettu raikkaasti ja lämpimästi, ja se pitää otteessaan niin aikuis- kuin lapsilukijankin. Meillä sekä 6- että 2-vuotiaat nauttivat molemmat tarinan kuuntelusta ja kuvien katselusta, ja 6-vuotias ihastui kirjaan kovasti. Uskon sen tuovan mieleen mieluisat hetket ja leikit oman isovanhemman kanssa. Toisaalta myös Veikkojen mielikuvituksellinen seikkailu merillä, kalat joita he tapaavat, tekohampaat haiden hampaina ja monet muut luonevat tehokkaita, lapsilukijaan vetoavia koukkujaan tarinassa.

Anna ja Eppu Nuotion kieli soljuu sujuvana, se on kekseliästä ja hyväntuulista kielellä leikittelyä, joka naurattaa niin isoa kuin pientäkin lukijaa.

”Ja sitten pienet tupluurit”, Iso-Veikko sanoo tyhjentäessään ruokapöytää. ”Mitkä?” Villa kysyy. ”Mitkä luurit?” Pikku-Veikko jatkaa. ”Nokoset, nokoset”, Iso-Veikko vastaa. ”Hyi, nokkosluurit! Minä en pidä nokkosista”, Villa sanoo.

Pidän erityisesti siitä, miten taidokkaasti ja lempeän rauhallisesti Nuotiot kuljettavat lukijaa tilanteesta ja mielikuvasta toiseen.

”… Joskus minä kiipesin tikapuille ja katselin, kun Paavo konttasi siellä veneensä kannella pensseli tai meisseli kädessä…”
”Miksi se Paavo konttasi kiisseli kädessä?” Villa kuiskaa Pikku-Veikolle, mutta Pikku-Veikko ei vastaa. Uni on jo tarttunut Pikku-Veikon käteen ja taluttaa häntä kohti rannassa odottavaa venettä.

Kristiina Louhin kuvitus on tutunoloista Louhia, ja samalla erityisen värikästä ja hyväntuulista. Hän on tuonut kuviin ajanmukaista suomalaisuutta Marimekon raidoista ja pilkuista muihin tuttuihin tekstiileihin ja tavaroihin. Erityisen ilahduttavaa on seikka, miten kuvituksessa nostetaan selkeäksi teemaksi monikulttuurisuus ja erilaisuus, ja viitataanhan tekstissä epäsuorasti yksinhuoltajuuteenkin.

Ainakin pääkaupunkiseudulla asuvana tuntuu, että kirja on tavoittanut todella osuvasti juuri tämän hetken ilmiöitä, lapsen maailmaa ja ympäristöä. Kerrostaloissa asuvat lapset ja vanhukset rinnakkain ja päällekkäin, meitä on monesta kulttuurista ja taustasta, mutta me kaikki tarvitsemme ystäviä ja ihmisiä, joihin luottaa ja joille voimme tarjota myös omaa apuamme.

Hieno kirja, ellei peräti napakymppi, jolle sekä lapsi- että aikuislukija annamme molemmat täydet viisi tähteä!

Ps. Kuvitus tällä kertaa kesämökin ilta-auringon valaistuksessa, missä olen viettänyt taas runsaasti aikaa nauttien ainutlaatuisesta kesästä, raikkaudesta ja tästä valosta! Siellä ei netti toimi, joten välillä voi tulla näitä pidempiä taukoja päivitykseen.

Nautinnollista kesää kaikille!!

Muokattu 16.6.2012